Ongelma: Tila ei riitä & ulkovarastossa tuulee

Ratkaisu: Osaavat talkoolaiset, tonnilla remonttitarpeita, koneet omasta takaa ja sata tuntia töitä

Lopputulos: Lämmin vajaan viiden neliön ulkovarasto ja sisällä paremmin tilaa

Tämä on tarina varastoremontista. Ehkä joku muukin on vastaavassa tilanpuutteessa ja saa tästä vinkkiä ja kustannusarviota.

Mitä tehtiin:

1. Luvat

Lupa taloyhtiöltä ei ollut ongelma. Vaikka varastot ovat kylmiä tiloja, ne on merkitty piirrustuksiin osana asuntoja. Ei muuta kuin töihin.

2. Tyhjentäminen

Tämä on tärkeä vaihe! Meilläkin oli vuosien aikana kertynyt kaikenlaista, josta pystyy luopumaan: ”Olenko tiennyt/kaivannut/menettänyt jotain, kun tämä tavara on ollut varaston perukoilla? Onko tällä tunnearvoa kymmenen vuoden päästä? Onko parempi antaa tämä jollekin muulle käyttöön tai heittää pois?”. Jos vastaus kahteen ensimmäiseen on ei, voi olla varma, että vastaus jälkimmäiseen on kyllä.

3. Seinien ja katon eristäminen

Ensin ilmareiät räystään alle.

Korokelaudat seiniin koolinkien väliin, että ilma kiertää eli ettei eristelevy mene kiinni ulkolaudoitukseen.

Sitten eristelevyjen sahaukseen.

Eristelevyjen mittaaminen, leikkaaminen ja sovittaminen olikin varsin aikaavievää puuhaa. Tauolla keskusteltua:

– Tämähän on jo pitkällä [Näkyy paljon sinistä seinässä]. Tuleeko se jo tänään valmiiksi?

– [Naureskelua] Ei taida tulla…

Seiniin ja kattoon 70 millistä Styrofoamia.

Kattoon lyötiin kakkoskakkoset ennen eristelevyä.

Eristelevyjen välit tilkittiin ja teipattiin alumiiniteipillä. Kulmiin ja saumoihin ruiskutettiin polyuretaania.

4. Seinien ja katon levyttäminen

Seinälevyiksi yhdeksän millistä vaneria.

Levyt kiinni hakasilla.

Työmaa oli aurinkoinen, siisti ja vinoiluvapaa.

5. Lattian eristäminen

Lattiaan 30 millistä Solimatea ja saumoihin alumiiniteippi.

6. Lattian levyttäminen

Lattiapinnaksi yhdeksän millistä filmivaneria karhea puoli päälle.

Pienet taiteilut vielä sähköjohtojen ja anturan mukaan.

7. Hyllyt seinälle

Hyllytarpeet saatiin samasta yhdeksän millisestä vanerista. Tarkoitus ei ole säilyttää aggregaatteja tai muuta painavaa, joten ohut vaneri käy hyvin.

Elfa-kannattimet saatiin sopivasti puoleen hintaan.

8. Sähkötyöt

Valokatkaisijan ja valaisimen siirto. Lämpöpatteri seinälle.

9. Muut työt

Kynnys paikalleen, takaseinän ilmanvaihtorööriin säätö, loppusiivous

10. Projektin päättäjäiset

…vietettiin Villa Pentryssä ja jäljelle jäi uudesta säilytystilasta nauttiminen ja laskujen maksu.

Kustannukset seuraavassa taulukossa:

Tästä puuttuvat vielä: Päättäjäiset, uretaani, pienet sähkötarvikkeet, ruuvit, naulat ja ennen kaikkea ne sata työtuntia. Lisäksi suuri osa kamoista saatiin alennuksella. Tuhat euroa on varsin suuri raha, mutta kyllä kannatti!

Suuri kiitos talkoolaisille ja huoltojoukoille!

Related Articles

7 thoughts to “Varastosta lämmin: Tonnilla tarvikkeita ja sata tuntia töitä

  • Sanna

    Kiitokset talkoolaisille! Kyllä nyt kelpaa mennä varastoon, kun tavarat ovat siististi hyllyillä entisen tavarakaaoksen sijaan. Vielä emme ole kokeillet lämmitystä, mutta varmasti syyssateilla on hienoa ajaa lastenvaunut lämpimään varastoon kuivumaan, sen sijaan, että niitä säilytettäisiin tuulikaapissa.

    Erityiskommentti Juhan kohtaan 2 eli tyhjentäminen. Täytyy ihmetellä, miten paljon tavaraa kertyykin nurkkiin muutamassa vuodessa. Projektin ansiosta hävitimme tarpeetonta roinaa paitsi varastosta, myös sisältä asunnosta. Hienoa, että nyt myös asunnossa on enemmän tilaa ja mm. vaatehuone kunnolla ojennuksessa.

    Vastaa
  • Timo

    Terve! Kiitoksia hyvistä vinkeistä tuossa varaston eristys jutussa,meillä olis aika tarkalleen samallainen tilanne ja oli todella kiva lukea kokemuksia ja saada vähän vinkkiä.Yksi asia jäi vähän mietityttämään,kuinka tuo eristeen ja ulkoverhouksen välinen rako tuulettuu?vai tarvitseeko ?

    Vastaa
  • VM

    Moi,

    Vaatiko taloyhtiä sulta piirustuksia toteutuksesta?

    Mihin väliin kosteuseriste tuli?

    Vastaa
  • Juha

    Tervehdys! Mukava kuulla, että tähän vanhaan juttuun löytyy kiinnostusta edelleen.

    Tässä jonkinlaiset vastaukset kysymyksiin:
    – Taloyhtiö/isännöitsijä eivät meidän tapauksessa vaatineet piirustuksia nähtäväksi, vaan lyhyt selitys riitti ja päästiin töihin
    – VM, jos tarkoitat kosteuseristeellä ns. höyrysulkua, niin finnfoam+uretaani+teippi toimii sellaisena
    – Eristeen ja ulkoverhoilun rako tuulettuu ulkokautta alhaalta ja pienistä rei’istä

    Vastaa
  • Nimetön

    samankokoiset reiät lattianrajaan kuin ylös katonrajaan? hiiret pääsee lämmittelemään tuuletustilaan?

    Vastaa
  • Juha

    Pitäähän pihan eläimilläkin joitain paikkoja olla!
    Jos haluaa väkertää, voihan niihin rakoihin ja reikiin laittaa verkot esteeksi.

    Vastaa
  • Rölli

    Samanlainen projekti edessä! Laitoitteko eristyslevy suoraan betonlattian päälle, vai teittekö koolaus ensin lattiaan?

    Vastaa

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: