Kysymys #1: Mitä Sveitsin ankkuri Rahel Friedrich ajatteli, kun Minna Kauppi tuli VASTAAN (?) polulla tuhatta ja sataa kaksi rastia ennen maalia?
a) ”Suomen ankkuri on varmasti menossa TAAS aivan väärään suuntaan”
b) Ei mitään, vaan keskittyi karttapohjoisen pitämiseen mustan nuolen suunnassa
c) Pelästyi Minnaa ja juoksi väärälle mäelle

Suunnistuksen maailmanmestaruuskisojen naisten viestin viimeisen osuuden GPS-seurantaa on pitänyt kelata oikein monta kertaa edes takaisin. Kannattaa katsoa ja ihmetellä!

Alle kilometri matkaa maaliin, Suomi ja Sveitsi ovat monien vaiheiden jälkeen puoli minuuttia karussa Norjaa, Ruotsia ja Tsekkiä. Kaksi rastia jäljellä. Kärkikaksikko lähtee rastilta 14 rinnettä alas noin 80 astetta väärään suuntaan! Sveitsin ankkuri korjaa hieman kurssia, mutta Minna painaa rinnettä alas polulle.

Minna pääsee polulle ja lähtee juoksemaan kohti rastia. Polulla naiset kohtaavat ja kulkevat lähes päinvastaisiin suuntiin! (Kts. kysymys #1)

Sveitsiläinen ei lähde Kaupin perään vaan porhaltaa aivan väärälle mäelle ja lopulta muutaman minuutin harhailun jälkeen sijalle 7 kaksi ja puoli minuuttia Suomea perässä. Kauppi ehtii rastille 15 juuri ennen takaa-ajajia ja sieltä maailmanmestaruuteen! Hyvä Suomi, hyvä Minna!

Kysymys #2: Lähtikö Minna tarkoituksella rastilta rinnettä liian alas, jotta saisi pudotettua Sveitsiläisen ja juostua polkua pitkin rastille?

Ehkä Minnan blogikirjoitus pari päivää ennen viestiä oli vain vastustajien psyykkaamista:

”Kuinkahan usein on sitä on tullut vedeltyä viistoa alamäkirinnettä vähän liian jyrkässä kulmassa alas…”

Jos maailmanmestari puhuu tällaista ja juoksee viistoa alamäkeä liian jyrkässä kulmassa, ei minun ja Markin pummi tunturisuunnistuksen toisen päivän viitosrastille ole oikeastaan kovinkaan paha. Mekin voitettiin sieltä suonlaidalta nousun jälkeen – ainakin itsemme.

Vuontispirtin tunturisuunnistuksen kartat ja reitit: 1. päivä & 2. päivä

One thought to “Mitä Sveitsin ankkuri ajatteli, kun Minna Kauppi juoksi vastaan?”

  • Mika Martikainen

    Olipa viihdyttävä finaali! Tosin ranskalainen TV-ohjaus ei ollut tällä vuosituhannalla, kun ei osannut noita karttoja näyttää juuri mitenkään. Vastaus kysymykseesi on varmaan tuo #1, vaikka on todella hämmästyttävää, että sveitsiläinen lähti vasemmalle mäkeen Minnan tavattuaan – ehkä siellä näkyi hyviä marjoja 😉

    Vastaa

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: