Suomen vuodenajat yllättävät jälleen – ja positiivisesti! Mahtavan lumisen ja talvisen talven jälkeen on huhtikuun lopussa kesäkelit. Ohhoh!
Puolen vuoden urheilutauon jälkeen on tuntunut aivan käsittämättömän hyvältä juosta ja suunnistaa, joten itseni kohdalta voin todeta liikunnan joko tekevän onnelliseksi tai ainakin auttavan vakaasti tuossa proseduurissa kuten viime viikolla julkaistussa tutkimuksessa todettiin.
Kritiikkiäkin löytyy. Filosofoija Jukka Kemppinen kirjoittaa:
Mitä enemmän tarkkailet itseäsi, sitä onnettomampi olet. Kiihdytä kuntoasi ja päädyt kelpo narsistiksi. Psykoosinomainen hölköttely on aivan turhan suosittua.
Narsistiksi haukkuminen on subjektiivinen kommentti, joten ei siitä sen enempää. Mutta että psykoosinomaista hölköttelyä! Jos kaveriporukassa juostun hyvän lenkin aiheuttama euforinen tila on tieteelliseltä nimeltään psykoosi, niin sovitaan niin. Minä kutsun sitä Onnelliseksi Olotilaksi.
Viikko sitten Länsiväyläjuoksussa oli mukana ennätysmäärä Onnellisen Olotilan hakijoita. Tässä muutama tunnelmaräpsy:
[nggallery id=9]
Täytyy laittaa mukaan vielä yksi esimerkki liikunnan riemusta. Tero & co. kiersivät maaliskuussa ensimmäisen Jukolan (1949) viestin nelososuuden alkuperäisen mustavalkokartan mukaan suksilla. Erittäin hienoa!
Eilisten juoksukoulun tekniikkaharjoitusten jälkeen seurasi jopa onnellinen (?) koomatila..